sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

PROM 2013

Eilen meillä oli se kauan odotettu Prom. Se oli hyvä korvike vanhojentansseille, jotka missasin tänä vuonna. Koko aamu-päivä meni laiskotellessa kotona, mutta ilta-päivällä meillä olikin tiukka aikataulu, koska meikin, kynsien ja hiuksien laittaminen kestää aika kauan. Kello 17:30 meillä oli hieno illallinen, jossa oppilaiden isät oli tajoilijoina ja ne esitti, että ne oli ranskalaisia. Oli vaikee pitää pokkaa, kun jonkun sun kaverin isä kutsuu teitä M'sieureiksi ja Madameiksi. Ruoan jälkeen saatiin kuulla luokkien presidenttien puheet ja sen jälkeen lähdettiin koulun auditoriolle Grand Marchia varten. Grand March on sellanen tapahtuma auditoriossa, johon kaikki vanhemmat, isovanhemmat etc. voi tulla katsomaan miltä kaikki näyttää puvuissaan ja siellä myös julkistaan prom-queen ja prom-king. Kaikkien näitten virallisuuksien jälkeen alkoi ne tanssit, mitkä oli ihan super kivaa. Mutta illan (yön) paras osa oli ehkä Post-Prom. Koko paikka oli koristeltu Hollywood-tyyliseksi. Siellä oli mahdollisuus pelata uhkapelejä (ei oikealla rahalla, mutta kuitenkin :D) , pelata laser-sotaa, muita pelejä, lentopalloa, nascar-kilpailuja etc. ja kaikkia muita kivoja aktiviteetteja, joista pystyi voittamaan kuponkeja, jotka laitettiin puoli tuntia ennen lähtöä arvonta-koneeseen. Palkintoina oli mm. iPodeja, taulu-telkkareita, mini-jääkaappeja, lahjakortteja ja muita juttuja + kaikille niille jotka ei voittanut mitään annettiin raha-kuoret. Paikalla oli myös tietty Hollywood tyylinen baari smoothieineen, suklaalähteineen ja snackseineen. Kotona olin 5:30 aamulla ja nukuin 1,5 tuntia, enkä oo vieläkään väsynyt. Oh well... huomisesta koulupäivästä tulee varmaan mielenkiintoinen :P